MADOTUS ELI LOISHÄÄTÖ

MIKÄ ON LOINEN?

Loinen on eliö, joka elää toisen eliön kudoksissa, turkissa, iholla tai muuten läheisyydessä. Jotkut loiset voivat aiheuttaa vahinkoa ja sairauksia, toiset taas elävät isäntäeliönsä kannalta varsin huomaamatonta elämää.

Sisäloiset (endoparasiitit) elävät nimensä mukaisesti isäntäeliönsä sisällä, esimerkiksi suolistossa, keuhkoissa tai lihaskudoksessa. Tällaisia loisia ovat esimerkiksi suolinkainen.

Ulkoloiset (ektoparasiitit) elävät taas isäntäeliönsä ulkopuolella, esimerkiksi iholla tai turkissa. Ulkoloisiin kuuluvat muiden muassa täit ja kirput.?

SISÄLOISTEN TARTTUMISTIET
Tavallisin matojen tartuntareitti on madon munien / infektiivisten toukkamuotojen syöminen. Aikuiset elävät madot elävät suolistossa, käyttävät ravinnokseen sen sisältöä ja munivat suoleen. Matonaaras voi tuottaa jopa kymmeniä tuhansia munia vuorokaudessa.

Munat päätyvät ulosteen mukana ympäristöön. Koira ja kissa levittävätkin madonmunia varsin tehokkaasti ympäristöönsä ulosteen mukana, minkä vuoksi ulosteet kannattaa kerätä ja hävittää asianmukaisesti. Toiset koirat ja kissat saavat tartunnan infektoituneen lajitoverin ulosteesta. Esimerkiksi suolinkaisen munat säilyvät ulosteessa tartuttamiskykyisinä kuukausia ja jopa vuosia

Osa koiran  ja kissan sisäloisista on zoonooseja eli ne voivat tarttua myös ihmiseen. Tällaisia loisia ovat esimerkiksi suolinkainen ja ekinokokki ja toxoplasma.

Muita sisäloisten tartuntareittejä:
Monet madot voivat tarttua myös jyrsijöiden ja muiden pieneläinten kautta. Pennut voivat saada esimerkiksi suolinkaistartunnan kohdusta istukan kautta tai imemällä infektoituneen emän maitoa.

TARTUNTARISKI
Kaikki koirat ja kissat voivat saada sisäloisia. Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret, vanhat ja yleiskunnoltaan heikentyneet yksilöt. Esimerkiksi metsästys-, näyttely- ja kilpailevat koirat ovat alttiita sisäloistartunnoille. Aikuisilla lemmikeillä sisäloisten esiintyvyys riippuu paljolti niiden ruokailu- ja elintavoista. Koko elämänsä sisätiloissa viettävällä, valmismuonaa syövällä kissalla loisinfektion todennäköisyys on pieni. Sitä vastoin vapaasti ulkona liikkuva ja saalistava kissa on jatkuvasti alttiina uusille loistartunnoille. Pikkuriistaa tai raakaa lihaa, esimerkiksi teurasjätteitä, syövällä koiralla voi olla myös heisimatotartunta. Raa’asta järvikalasta lemmikki voi puolestaan saada lapamadon.

Täyden varmuuden saamiseksi voi eläimen ulostenäytteen tutkituttaa eläinlääkärillä. Ulkomaille matkustavilla lemmikeillä on yleensä omat säännöksensä esimerkiksi ekinokokkien varalta. Kohdemaan loistilanne kannattaa selvittää hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Esimerkiksi sydänmatotartunnan ehkäisyyn kannattaa varautua ajoissa.

SISÄLOISTARTUNNAN OIREET
Oireet ovat usein vaihtelevia ja riippuvat niin loislajista, loisten määrästä kuin lemmikin terveydentilastakin. Jotkut loistartunnat saattavat terveellä koiralla tai kissalla olla oireettomia. Suolinkaistartunnassa lemmikin yleiskunto voi heiketä ja sen kasvu saattaa hidastua. Karvapeite voi muuttua huonoksi ja lemmikki saattaa oksennella toistuvasti. Toisinaan  etenkin pennuilla vatsan alue voi turvota. 

Varsinainen diagnoosi tapahtuukin ulostenäytteen perusteella. Ulostenäyteestä etsitään mikroskoopin avulla madonmunia. Paljain silmin munia ei voi havaita. Ulostenäytetutkimuksia tehdään kaikissa käyttämissämme kaupallisissa laboratorioissa.

SISÄLOISTARTUNNAN EHKÄISY 

Loisilta suojautumisen perusta ovat hyvä hygienia, asianmukainen loislääkitys sekä ulosteiden keräys. Esimerkiksi suolinkaisen munat eivät ole välittömästi tuoreessa ulosteessa tartuttamiskykyisiä, vaan niiden täytyy kypsyä ympäristössä muutamia viikkoja tullakseen infektiivisiksi. Tämän jälkeen munat säilyvät tartuttamiskykyisinä ympäristössä jopa vuosikausia. Siksi ulosteiden kerääminen ja asianmukainen hävittäminen on erittäin tärkeää ympäristön aiheuttaman sisäloisriskin minimoimiseksi.

MITEN USEIN LÄÄKITÄÄN?

Loislääkinnän tiheyteen ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, joka pätisi kaikkiin koiriin tai kissoihin. Siksi loislääkityksestä kannattaa keskustella oman eläinlääkärin kanssa. Lääkitsemisen tarpeeseen vaikuttaa moni tekijä, esimerkiksi ikä, terveydentila sekä mahdollinen tiineys tai astutus. Ympäristö ja ulkona liikkumisen määrä. Koiran käyttötarkoitus vaikuttaa siihen, kuinka usein tulisi antaa loishäätö. Esimerkiksi metsästyskoirien loistartuntariski on suurempi kuin "kotikoirilla". Myös ravinnolla on merkitystä, sillä kypsentämätöntä lihaa ja kalaa syövät tai  ulkona jyrsijöitä tai nilviäisiä  syövät lemmikit ovat alttiimpia saamaan sisäloistartunnan. Matkustelu ja erilaisissa koiratapahtumissa käyminen ovat niin ikään lisäävät sisäloisriskiä

AIKUINEN TERVE KOIRA
Eurooppalaisten suositusten (www.esccap.org) mukainen yleinen suositus aikuiselle terveelle koiralle on matolääkitys 2-4 kertaa vuodessa. Lapsiperheissä tai kennelolosuhteissa loishäätö voidaan tehdä tiheämmin, jopa kerran kuukaudessa.

KOIRANPENNUT JA EMÄ
Eurooppalaisten suositusten mukaan pennut matolääkitään ainakin suolinkaista vastaan kahden viikon iästä lähtien 2 viikon välein, kunnes vieroituksesta on kulunut kaksi viikkoa. Käytännössä lääkitys tehdään siis 2, 4, 6, 8 ja 10 viikon iässä. Emä lääkitään samanaikaisesti. 

MATKUSTELEVAT, METSÄSTÄVÄT JA  TUONTIKOIRAT
Mikäli koira käy ulkomailla tai sitä käytetään metsästykseen tulee huolehtia etenkin heisimatolääkityksestä: heisimatoihin kuuluva ekinokokki on suurin uhka, jota vastaan heisimatolääkitys otetaan.

Matkustelevalla koiralla on myös riski saada muita eksoottisempia loisia, kuten sydänmato. Mikäli aikoo matkustaa koiransa kanssa, kannattaa tarvittavasta loislääkityksestä keskustella eläinlääkärin kanssa.

MONIKOIRATALOUDET JA KENNELIT
Suurin osa suomalaisten koirien sisäloistartunnoista esiintyy monikoiratalouksissa eli perheissä, joissa on enemmän kuin yksi koira. Tällaisissa talouksissa kaksi kertaa vuodessa tapahtuva matolääkitys ei välttämättä ole riittävä.

Paras ja vaivattomin tapa selvittää optimaalinen oman koiran loislääkitsemisen tiheys on keskustella oman eläinlääkärin kanssa sekä teetättää eläinklinikalla koiralleen ulostenäytetutkimus.

Yleisimpiin koiriin tarttuviin sisäloisiin kuuluvat pyörö- eli sukkulamadot (tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi suolinkainen) ja hakamadot. Lisäksi koirilla esiintyy heisimatoja (esimerkiksi ekinokokki ja lapamato). Näiden lisäksi on olemassa myös muita matotyyppejä. Matojen lisäksi sisäloisiin kuuluu lisäksi erilaisia alkueläimiä.

 

KISSAN SISÄLOISET

Kissan yleisimmät sisäloiset Suomessa ovat suolinkainen ja heisimadot. Heisimato on jaokkeinen ja litteä. Kissalla heisimadot ovat 25- 60 cm pitkiä. Suolinkainen on pienempi 4-10 cm pitkä ja läpileikkaukseltaan pyöreä.

Madot ovat yleisiä ja siksi kissa onkin syytä antaa matohäätökuuri säännöllisin väliajoin. Erityisesti pennun matohäädön kanssa on oltava tarkka. Pentu pitää madottaa aikuista kissaa useammin.

Kissalle tulisi antaa matokuuri vähintään viikkoa ennen rokotusta. Matokuuri on tärkeä rokotuksen tehon kannalta.

EMOKISSAN  JA PENTUJENMADOTUS
Emokissa tulisi madottaa ennen parittelua ja mahdollisesti myös kantoaikana.
Kissan pennut tulee madottaa 2-3,5,7 ja 11 viikon iässä. Tämän jälkeen parin kuukauden välein. Matojen häätö on tärkeää pennun normaalille kehitykselle. Madot elävät kissan suolistossa, jolloin ravinteiden imeytyminen häiriintyy. Pentu tarvitsee ravinteita kasvuun ja kehitykseen.

AIKUISEN KISSAN LOISHÄÄDÖT
Aikuiselle kissalle on syytä antaa matohäätökuuri säännöllisesti. Kaksi kertaa vuodessa riittää pitämään suolistoloiset loitolla. Pienjyrsijöitä metsästävät kissat voivat tarvita loishäätökäsittelyn useamminkin, esimerkiksi kahden kuukauden välein.

Ulostenäytteen perusteella voi luotettavasti selvittää lemmikkinsä loishäädön tarpeen.

 

 

Kuva kissasta Markus Kiili

 

http://www.viitaellit.fi/content/uploads/images/pageimage/kissa oksan yli.jpg